Skip to main content
Ajankohtaista

#Whilewestillhere

By 28.10.2020No Comments

Otsikon mukaista, tarkoituksellisen ”väärin” kirjoitettua aihetunnistetta on tullut käytettyä Instagram (seuraat toki @asematurku ?) -postauksissa pitkään, yhdistettynä jokapaikan tägiin #supportyourlocal.  Niinhän se menee, että jos jonkun toiminnon haluaisi sijaitsevan omassa ulottuvuuspiirissä, sitä pitäis myös käyttää. Levykauppa on toki luksusta, ei kukaan (siis ihan oikeesti-oikeesti) tarvitse elääkseen joka päivä uusia (käytettyjä) levyjä. Mutta jos semmoisten löytämisen mahdollisuus omalta alueelta kiinnostaa, niin sitten toki noi tägit pätee vaikkapa just Asemaan varsin täsmälleen.

Otsikossa olevassa tägissä voi toki tulkita olevan myös epätoivoa lähentelevää, melkein anelevaa sävyä. Homma toimii kuitenkin myös toiseen suuntaan: niin kauan kuin täällä vielä ollaan, yritetään nauttia siitä olemisesta/tekemisestä!

Koronahommien suhteen on tullut huomattua semmostakin kehitystä, että siinä missä kevään ekan aallon kohdalla monet toimijat olivat maailmanlopun tunnelmissa, ollaankin nyt valmiimpia keksimään luovia luovimistapoja läpi näiden aikojen. (Ja tähän väliin disclaimer: en todellakaan halua arvioida kenenkään muun tilanteita tai toimintaedellytyksiä. Ei kiitos, omassa päässä riittää kyllä mietittävää!).

Aseman toiminnoissa ”whilewestillhere” tarkottaakin täältä sisältä katsoen sitä, että pyritään joka päivä keksimään jotain, vaikka miten pientä, uutta kulmaa josta maailmaa (eli levykauppaa) katsellaan. Nettivalikoima päivittyy hitaasti, mutta koko ajan, samoi hintatasoja viilaillaan ainakin viikottain. Uutta, ja uutta vanhaa lisäillään kivijalan laareihin mahdollisuuksien mukaan – toistaiseksi aika mukavalla tahdilla!

B safe, keep diggin!

Chyde / Asema