Ei, Asema ei osallistu black friday -touhuihin sen paremmin kuin Record Store Day -hommiin.
Kumpikin tapahtuma kannustaa turhaan kuluttamiseen, erilaisin kohdistuksin.
Jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä siitä, onko äänitteiden ostaminen – olivatpa ne sitten fyysisessä tai digitaalisessa muodossa – ylipäänsä järkevää. Uusien sellaisten tuottaminen, jakelu yms. kuluttaa luonnonvaroja ja saastuttaa muutenkin hyvin heikossa hapessa rimpuilevaa planeettaa.
Asemalla on myynnissä myös uusia levyjä. Ylivoimainen valtaosta valikoimasta, varovasti arvioiden 95% koostuu kuitenkin käytetyistä äänitteistä. Tällä haavaa laareissa on levyjä, jotka on valmistettu pääosin 1960-2020 -lukujen välillä.
Jokaisella levy-yksilöllä on ollut aiempi omistaja, joka on kohdellut sitä omilla tavoillaan. Se, missä kunnossa myynnissä olevat levyt ovat, on kirjattu niiden kansiin hintatietojen tapaan. Jokaisen yksilön kunnon voi kivijalassa myös itse todeta niin visuaalisesti kuin kuuntelupisteen avulla. Nettikaupan puolella vastaavat kunto-arviot ovat luonnollisesti myös esillä. Levyjen kuvat ovat aina nimenomaan myytävänä olevasta kopiosta.
Asema on avoinna myös perjantaina, 26. marraskuuta. Toivotan jokaisen levyharrastajan tervetulleeksi kaupalle, pois näytöillä vilkkuvien, LOISTAVIEN TARJOUSTEN ääreltä. Asemalla hinnat ovat aina harkitulla tasolla, ja levyt on hinnoiteltu myytäviksi, ja sen jälkeen nimenomaan soitettaviksi, kuunneltaviksi; ne eivät tämän kioskin kohdalla ole itseisarvoisia näyttelyesineitä.
Asemalle käveleminen, pyöräily tms. tekee hyvää lähes jokaiselle jalkaparille. Autollakin tähän pääsee, suoraan ikkunan takana on parkkitilaa hyvin usein tarjolla. Joukkoliikenne toimii myös. Kulmilla on muutenkin jos jonkinlaista pikkuputiikkia ja tavernaa, kuten oikean kaupungin keskustassa kuuluukin olla.
Mikäli levyjä pitää lähettää, tapahtuu se osoitteesta Yliopistonkatu 32, 20100 Turku, Finland. Levyt pakkaa, paketoi ja postittaa allekirjoittanut. Ne eivät siis kierrä esim. Kiinan kautta, jossa LOISTAVIEN TARJOUSTEN myötä myytävät tuotteet pakkaava työntekijä ansaitsee murto-osan siitä, mitä Suomessa pakettien avaamisesta youtubevideoita tehtaileva… noh, tyyppi.
Kauppa avoinna tällä viikolla vielä:
To 25.11. klo 12-18
Pe 26.11. klo 12-18
La 27.11. klo 13-16
B safe, keep diggin
Chyde/Asema